Corsa A TR 1,3S -84





Tämän auton taru päättyi seuraavasti. Tarkoituksena oli laittaa auto talveksi seisontaan. Talvirenkaatkin oli myyty pois, koska ne eivät enää lisämadaltamisen jälkeen mahtuneet pyörimään alla (195/55/15). Päätin kuitenkin lähteä vielä kerran puolustusvoimien viikottaiseen palvelukseen kesärenkaat alla ja kävihän siinä tietysti niin, että viikolla satoi lunta. Yritin sitten liukastella rauhallisesti viikonlopuksi kotia kohti, mutta kesärenkaat ovat kesärenkaat ja sen seurauksena auto tietysti suistui ojan pohjalle vasemmalle kaartavassa mutkassa. Auto osui ojan penkkaan oikea etukulma edellä, jolloin etupalkki vääntyi mutkalle. Corsassa on pitkittäiset reaktiotangot edessä, joten palkin vääntyminen siirtää myös etupyörää taaksepäin. Vetoakseli ruttasi runkoaisan mennessään ja pyörä pysähtyi lopulta pyöräkotelon takaosaan sillä seurauksella, että katto taipui B-pilarin kohdalta vekille. Eipä juuri kiinnostanut lähteä oikomaan tuota koria, joten ostin toisen auton tilalle, johon ajattelin siirtää ehjänä pysyneen tekniikan. Nykyään muuten käytän talvirenkaita talvella ;).

Infoa autosta


Moottori:

1,6i (C16NZ) -91 Kadett Cabriosta. Kantta laskettu 1,3mm ja kanavia ja palotiloja muotoiltu kevyehkösti (+15hp virtaukseen ja puristuksia noin 10,2). 13SB:n pakosarja ja nokka-akseli, lambda-anturi siirretty pakosarjasta pakoputkeen moottorin taakse. Katalysaattori jätetty pois, pakokaasun takaisinkierrätys poistettu toiminnasta. Vectra -93 imukotelo ruiskun päällä + kartiomallinen Pipercross vapaavirtaussuodatin. Moottori nykyään myytävänä. (jmiivone@cc.hut.fi)

Vaihteisto:

F13/5

Alusta:

Weitec -60mm säädettävä alustasarja. Etujarrut Brembo 256mm jäähdytetyt levyt, Jarrusatulat Kadett GSI 16V Delco, Ferodo palat.

Kori:

Mattig konepellinjatke, omavalmisteinen maski, Astra -99 etuhelma, tarviketakaspoileri lisäjarruvalolla, mustat takavalot, kirkkaat etuvilkut, ylimääräisiä pokkauksia poistettu, lampunpesurit poistettu, pyöränaukkoja muutettu. Bensatankinkorkki, peilit, spoileri ja ovenkahvat maalattu korinvärisiksi, ikkunalinja maalattu mustaksi, tuulilasi sävytetty, takalasit tummennettu kevyesti, Sparco jäykistetanko konetilassa.

Sisustus:

Ratti Momo Race, Momo poljinpinnat, vaihdekeppiä lyhennetty ja nuppi vaihdettu, A- ja B-pilari verhoiltu keinonahalla, kattoverhoilu maalattu vinyylisprayllä harmaaksi.

Väri:

Volvo 435, Saffran Pearl

Vanteet ja renkaat:

Borbet H 7*15 ET35 vanteet , renkaat kesällä 195/50 R15 ja talvella 195/55 R15 nastarenkaat.

Muuta:

Muuta: Keskuslukitus, hälytin, äänieristystä parannettu.